Uutiset
21.12.2008
Tallilla alkoi joululoma. Kiitokset kaikille lahjoista, korteista ja muista joulun toivotuksista! Palaamme arkeen 5.1 2009 jolloin toiminta jatkuu normaalisti.
Uusi vuosi tuo tullessaan toivottavasti kuivempaa ja valoisempaa ilmaa, ihania hetkiä ponien kanssa ja hauskoja kerhoja sekä kursseja. Tallille on myös muuttamassa kaksi uutta ponia, mutta niistä sitten enemmän kun vuosi on vaihtunut.
RAUHALLISTA & ILOISTA JOULUA, HYVÄÄ UUTTAVUOTTA 2009 ja KIITOKSET MENNEESTÄ VUODESTA ASIAKKAILLEMME, YSTÄVILLE, TUTTAVILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLEMME!
05.12.2008
Poneilla "hemmottelupäivä"... Eläinlääkärimme Kilpinen kävi tunnistamassa pikkupojat, kaikille laitettiin myös mikrosirut. Pojat käyttäytyi erittäin hyvin koko ajan. Sitten jatkettiin hammashuollolla. Melkoinen urakka olikin kun jonossa alettiin ponien hampaita huoltamaan. Hammaspiikeistä pääsi eroon Ilona, Kiara, Appe, Teppo ja Wanoeska. Herrat Appe ja Teppo olivat aiheesta erittäin paljon erimieltä, mutta ilman rauhoitusta kuitenkin selvittiin ensi neuvottelujen jälkeen.
Homma jatkuu toisena päivänä jolloin vuorossa on Souli, Neppis, Lissu, Mirkku ja Manu. Manun purukalustoa jo tutkittiinkin, se kun on erittäin ennennäkemätön ja juuri sellainen kun oltiin pelättykin, hampaat ovat epätasaisesti kuluneet. Välineeksi tarvitaan sähköraspi ja rauhoitus. Tälläinen hoito suoritetaan jatkossa pari kertaa vuodessa jotta Manulla riittää purukalustoa vielä moniksi vuosiksi eteenpäin. Tässä ihan elävä esimerkki miksi jalostus on tärkeä asia!
Kerhoissa alkoivat pikkujoulut.Jokainen ryhmä on saanut itse suunnitella ohjelman haluamallaan tavalla. Torstain ryhmä ehti ensiksi.Paikalle ilmestyi myös likinäköinen joulupukki joka jakoi kaikille lahjat.Ohjelmassa oli myös herkuttelua ja kilvanajoa poneilla eikä huono sääkään haitannut hauskanpitoa.Pikkujoulut jatkuvat aina joululomaan asti:)
24.11.2008
Olimme Shetlanninponiyhdistyksen syyskokouksessa Lahdessa. Kokous sujui hyvin, mutta paluumatka kotiin oli painajaismainen. Lumimyräkkä oli aivan hirveä ja kotimatka kesti 3 tuntia. Lopulta päästiin perille ja kyllä oltiin onnellisia. Toivottavasti muutkin kokouksessa olleet olivat yhtä onnekkaita.
07.11.2008
Tallissa on uusi asukas.Shettistamma Dalsgårds Gina tuli muutamaksi kuukaudeksi ratsukoulutukseen.Alkutekijöistä lähdetään ja katsotaan mitä saadaan aikaiseksi:)
02.11.2008
Suomessa syntyneiden näyttelyssä Loimaalla tuli yllättäen melkoisesti menestystä! Molemmat kasvattimme, tammat Lacerta ja Nebylah palkittiin ensimmäisellä palkinnolla! Neppis oli luokkansa toinen ja Lissu neljäs.
Neppiksestä tuomari sanoi suunnilleen näin; hyvä tammaleima,hyvä tyyppi, kaunis pää,hyvä kaula ja ylälinja,hyvin lihaksikas lautanen,hyvä luusto,tahdikas energinen käynti ja hyvä ravi. Lissusta taas; hyvä tammaleima,elegantti,erittäin hyvä rotutyyppi,kaunis pää,hyvä kaula,syvä runko,pitkä hyvinmuodostunut lautanen,käynnissä hyvin liikkuvat nivelet,hyvät suorat käyntiliikkeet,hieno käynti,tavanomainen ravi.
Emme osanneet odottaa moista menestystä,tällä jaksaa taas puurtaa talven ja odottaa seuraavaa näyttelykautta:)
Onnittelut myös Hanna Rouvalin Rose-Marielle (isä Opan) ensimmäisestä palkinnosta!Opanin tyttäret olivat oikein edukseen. Onnittelut myös muille näyttelyissä menestyneille taustajoukkoineen!
Vielä kiitokset järjestäjille,erityiskiitos Mauralle näyttelyistä,toivottavasti suomessa syntyneiden näyttelystä saadaan perinne;)Oli hienoa nähdä niin paljon kauniita suomessa syntyneitä poneja!
28.10.2008
Kentälle saatiin uudet monimetallivalot,valaisee kyllä ihan uskomattomasti!Tallissa on nyt uudet valot,samoin pihalla.Vielä on tulossa muutama ulkovalo lisää.Näistä kuuluu kiitos Jarkolle;)
Talliremontti etenee hitaasti mutta varmasti.Suunnitelmissa myös oma osasto siitostammoille ja Denirolle jossa oma rauha.Talven aikana valmistuu:)
Vuoden viimeiset kurssit ovat täynnä.Seuraavat vapaat johon voi varailla paikkoja on ensi vuoden puolella tammikuussa
19.10.2008
Tallissa alkoi sisäremontti,karsinat ja sisäseinät uusitaan.Kymmenessä vuodessa tallin karsinat ym ovat kokeneet kolhuja jotenka on aika pistää ne uusiksi.Myös valaistus on uusittu sekä sisällä,että pihalla.
08.10.2008
Suureksi suruksemme jouduimme päästämään Ollin ja Lurun hevosten taivaaseen vanhuuden tuomien parantumattomien vaivojen vuoksi.
29.09.2008
Suomessa syntyneiden näyttelyyn (1.11 Loimaalla) lähtevät on päätetty.Kovin tekisi mieli Jussi (Ycon) viedä,mutta koska Ynja pitäisi myös kuljettaa paikalle ja se on kantavana sekä stressaa aina varsan kanssa kuljetuksesta,niin Jussi jatkaa näyttelyuraansa heti keväällä-09.Nyt näyttelyyn lähtee tammat Voutilan Lacerta ja Voutilan Nebylah.Ehkäpä pitelemme jälleen häntäpäätä näyttelyissä,mutta mukavinta on lähteä paikanpäälle;)
Mataleena Pesosen kotisivuilla:Mustiala sunnuntai
on hienoja kuvia varsoistamme Mustialan näyttelystä.Kiitos Matsku taas paljon!:)
16.09.2008
Lauantaina kävimme Forssan Ratsastajien mätsäreissä Ilonan kanssa.Näyttely oli Ilonalle ensimmäinen ja pariksi kisaan osui erittäin kaunis russponi joka oikeutetusti palkittiin ensimmäisellä palkinnolla.Ilona sai toisen palkinnon ja tuomari valitsi sen jatkoon loppukehään josta se tiputettiin viimeisten joukossa pois.Erityisesti tuomari Marianna Paavolainen kehui Ilonan ravia.Myös käytös oli positiivinen yllätys,näyttelyt olivat Ilonan ensimmäiset ja suuremmalta häpeältä vältyttiin ;)
Jottei mene liian helpoksi,niin toki piti kotiin lähdöstä tehdä näyttävä ja vaikea...Ilona päätti,että iski laitakauhu,joka sillä siis oikeasti onkin,mutta kotona kyllä mentiin hyvin koppiin...Poni näytti kaikki mahdolliset ja mahdottomat liikkeet ja asennot joihin lastaussillalla voikaan päästä.Myös "ihminen välissä" taktiikkaa käytettiin ja taisi siinä Martsa saada pari mustelmaakin...Lopulta liinojen avulla tuo pieni pallo saatiin autoon ja kotiin.Ja kuka on sanonut että shettiksen vaikka nostaa traileriin jos se ei mene!?Ois voinu tulla kokeileen...=D
Niinpä suuntaina käytettiin taas laina koppia hyväksi ja laitettiin vuoronperään koko porukka koppiin ja ulos.Deniro oli erittäin mallikelpoinen ja marssi ylös siltaa kun annettiin lupa.Samoin omat varsat ja nuoret menivät kaikki järjestään ja katselivat ihmeissään kun pyydettiinkin takaisin ulos eikä lähdetty mihinkään.Myös Tykki meni helposti traileriin,katsasti ensin ympärilleen ettei täällä ole mitään nähtävää ja marssi autoon!Toisin kuin vieraassa paikassa,jos ei ole nähtävää niin sitä järjestetään...Ilonaa koitettiin taas.Kolmasti se saatiin autoon ja ulos ilman apuvoimia ja välineitä,itse käveli.Tosin siinä välissä käväisimme tutustumassa nokkospuskaan ja puutarhaan,poni ravissa pää maassa edellä ja ihminen narun perässä hölkäten ja kiroten perässä...mutta siitä ei sen enempää :D Olisi melko mukavaa,jos kaikki ponit osaisivat käyttäytyä niinkuin omat kasvatit!
Eilen Littoisten tamma-ja varsanäyttelyssä Opanin tytär Rose-Marie kantakirjattiin I-palkinnolla.Suuret Onnittelut Hannalle kasvattajana ja omistajana!!
Hetkeksi riittää näyttelyt ja keskitymme välillä muuhunkin kuin poneihin,sillä vkonloppuna juhlitaan Martsan ja Jarkon kihlajaisia:)
07.09.2008
Mustialan näyttely takana.Ilma oli hyvä myös sunnuntaina ja näyttely onnistunut.Kiitokset kaikille avustajillemme,esittäjille sekä hoitajille!Onnittelut kaikille näyttelyssä pärjänneille poneille taustajoukkoineen!
Aamumme alkoi orivarsojen luokalla.Ycon oli tallimme tähti luokassa,sekä tallimme tähti koko näyttelyssä.Se palkittiin I-palkinnolla ollen orivarsaluokan toisella sijalla.Hienointa tässä palkinnossa on se,että oma orivalintamme osui täysin nappiin ja kauan kaivattu tummarautias orivarsa Ynjalta pärjäsi hienosti=) Bopó ja Kajo sai odotetusti III-palkinnot.
Päivä jatkui poniemme osalta minihandler-luokassa jossa Sini Vihavainen kilpaili Kiaralla sijoittuen jaetulle kolmannelle sijalle.Sini pärjäsikin oikein mallikkaasti Kiaran kanssa:)
Seuraavaksi vuorossa ollut tammojen luokka oli pienoinen pettymys osaltamme,mutta kuitenkin meni varmasti niinkuin pitikin tammojemme päivän kuntoon nähden.Taso oli kova ja molemmat saivat III-palkinnon pidellen häntäpäätä pystyssä.No,parin muun ponin kanssa on viime ja tänä vuonna jo sinne jonon viimeisen paikkaan päässyt tutustumaan,ettei tuo enää edes yllättänyt kun siellä taas seistiin.Lähinnä jo huvitti.Miksi taas joku meistä =D...? Brunett oli uninen eikä liikkunut juurikaan kunnolla.Mietinnän alla onkin,miten nuoreen tammaan saisi vähän iloa ja "tärkeyttä" olemukseen.Kiaran vaikea varsominen ja venähtänyt suuri vatsa olivat varmasti osittain syynä sen huonoon menestykseen.Kiara oli myös hangannut harjaa ja häntää keväällä johtuen väiveistä joita tuli tuliaisina ja harjakaan ei ollut show-kunnossa.No,ylpeitä olemme silti ja onnellisia miten hienosti kaikki käyttäytyi vkonlopun aikana (vain Ycon onnistui hyppäämään kertaalleen Marian syliin,mutta sallittakoon se sille;)
Seuraava "näyttely" on jo ensi lauantaina,kun Ilona viedään mätsäreihin harjoittelemaan näyttelykäytöstä.Katsotaan miten siellä menee.Virallisemmat koitokset on vielä tämän vuoden puolella kun marraskuussa käväistään suomessa syntyneiden näyttelyssä.Katsotaan kenet sinne viedään "tuomittavaksi".
Kuvassa Puolikuun Ycon & Maria ,kuvaaja Maija Saloinen
06.09.2008
Ensimmäinen pvä Mustialan näyttelyssä on takana.Ilma oli juuri täydellinen:)Hermanni sai odotetusti III-palkinnon.Knep yllätti positiivisesti ja palkittiin II-palkinnolla.Molemmat käyttäytyi mallikelpoisesti koko ajan.Mukavaa oli kaikilla ja huomenna jatkuu seuraavien ponien kanssa:)Onnea kaikille menestyneille ja poneihinsa tyytyväisille!
25.08.2008
Pieni hylätty kissanpentu Paavo muutti Mellilän löytöeläinkodista Tappisen kaveriksi.Myös Paavo on sisäkissana ja ulkoilee vain valjaissa.Se on musta ja pieni,erittäin seurallinen ja sosiaalinen,tarvittaessa kovaääninen.Ja mikä mukavinta,täysin sisäsiisti!Kiitos Löytöeläinkodille ihanasta kissapojasta:)
21.08.2008
Mustialan näyttelyyn 6-7.9 on ilmoitettu seuraavat ponit: Anna´s Herrman, Ekskogens Knep, Ekskogens Kiara, Brunett av Friheten, Puolikuun Bopó, Puolikuun Ycon ja Puolikuun Kajo-Kustaa III. Myös Ynja lähtee mukaan, mutta sitä ei tällä kertaa esitetä. Toivotaan aurinkoista viikonloppua!
18.08.2008
Hienot uutiset jatkuvat Ferreo Anemonen ja Millan raviuralla! Tämän vuoden saavutuksiin kuuluu yksi lisää, kun Seinäjoen poniraveista tuli voitto ja 5-vuotiaiden SuomenMestaruus. Onnea jälleen mahdottoman hyvälle parille ja kotijoukoille!!! Kuvassa Anemone voittoseppele kaulassa, kuskina omistaja&valmentaja Milla Ekoluoma.Kuvaaja Rosa Ahonen.
03.08.2008
Uskomattoman hienoja uutisia Ponikuninkaallisista 2008 Joensuusta! Tämän vuoden ravikuningatar on FERREO ANEMONE ja ohjastajanaan omistajansa Milla Ekoluoma!!! Tämä uutinen sai tunteet pintaan, olemme enemmän kuin ylpeitä ja onnellisia aiheesta. Erittäin paljon onnea Millalle&Annille, Minnalle ja muille taustajoukoille! Te sitten todellakin teitte sen minkä lupasitte vajaa kaksi vuotta sitten, voittaa ponikunkaalliset! Paljon onnea ja kiitos hienosta työstä jonka olette Anemonen kanssa tehneet =D.Linkki hippoksen uutisiin aiheesta:
Valta vaihtui ponikuninkaallisissa
Haluamme onnitella myös Opanin 2v poikaa Usvaniityn Hemulia ja tämän kasvattajaa/omistajaa Marika Heikkilää. Hemuli palkittiin Vermon näyttelyssä I-palkinnolla ollen luokkavoittaja,CH-nuori ori ja VSP-nuori. Hieno saavutus kaikkineen!Vermossa oli mukana myös ruuna Sillanpään Cain joka palkittiin III-palkinnolla, terveisemme myös Cainin kotiin :)
Vähän kuulumisia myös tallilta.Ukkosmyrsky ja raekuuro yllätti meidät täysin perjantaina iltapvällä. 10min kestänyt jääsade tulitti ulkona olevia poneja,rakeet olivat kiitettävän kokoisia jääpalloja. Varsat kokivat suurimman järkytyksen ja saipa Kajo silmäänsäkkin yhden sopivasti, ei kuitenkaan kovin pahasti.Silmätipoilla ja kylmäpussilla selvittiin ja turvotus laski seuraavaan iltaan mennessä. Jussi ja Bopó olivat lievässä shokkitilassa ja aristelivat selkäänsä.
Tämän lisäksi estevarastomme lähti tuulen voimasta ilmaan ja matkasi 100m , ja samalla tiensä päähän varsojen laitumelle. Katos oli kuitenkin iso ja painava, maahan juntattu,mutta eipä näköjään auttanut asiaa. Korkealla se kuitenkin oli matkaansa taittanut kun ei ollut mennessään rikkonut edes laidun aitoja! Onni onnettomuudessa, kukaan ei jäänyt matkan aikana alle. Varasto on käyttökelvoton, mutta ponit ovat jo kunnossa. Olipa aiheesta myös paikallisessa lehdessäkin...Kaikkea sitä voikin käydä. (Seuraavaa ja rauhallisempaa kesäloma vkoa aloitellessa...)
24.07.2008
Deniron jälkeläinen tamma Tunstas Merelyn (s.2007,emä Furunäs Menuett,om Päivi Tuovinen) palkittiin Tampereen Rotunäyttelyssä I-palkinnolla.
Kesäloma on jo käsillä.Talli on lomalla vkot 31 ja 32.Toiminta jatkuu jälleen ma 11.8 normaalisti.Kerhoista ja kursseista yms. voi tiedustella jälleen ma 11.8 alkaen nrosta 041-4419282/Maria.Iloista ja aurinkoista kesää kaikille!=D
13.07 .2008
Denirolla ajettiin ensimmäistä kertaa ja se toimi oikein hyvin!Ajohommat tuntui olevan mielekästä puuhaa, niinpä tästä pikkuhiljaa otetaankin säännöllinen liikuntamuoto:)
Kesän kurssit on nyt ohi,viimeisimmätkin estekurssit sujui yli odotusten!Kaikki kurssilaiset hyppäsivät hyvin,ponit toimi ja estekorkeus oli korkeimmillaan jo 60cm!Tästä on hyvä jatkaa.Syksyn kurssi täyttyikin heti,niinpä aikomuksena on järjestää niin monta,että kaikki halukkaat pääsevät vielä ennen talvea estekursseille.Myös ensimmäinen koulukurssi täyttyi samointein,niinpä niitäkin on enemmänkin tulossa ja jatkuvat läpi talven.
Seuraavat näyttelyt johon osallistutaan on Mustialassa syyskuussa.Elokuu pyhitetään tallirempalle ja ompa siellä vähän lomaakin!Mustialaan on suunnitelmissa suunnata isommalla porukalla,mukaan kaavailtu Tykkiä,Nepylahia,Ilonaa,Peppiä,Kiaraa,Bopóa ja Kajoa nyt ainakin.Vielä on pari vkoa aikaa ilmoittautua ja päättää lopullisesti kuka lähtee mukaan;)
07.07 .2008
Tykki oli eilen Huittisten mätsäreissä jotta tulee kokemusta kulkemisesta ja vieraista paikoista.Nämä olikin Tykin kolmannet näyttelyt.Tänä kesänä Tykki onkin päättänyt,ettei halua mennä koppiin,joten treenausta tarvitaan.Kiitokset Ylvalle avusta;)!
Tykki palkittiin ykkösellä ja kirjallinen arvostelu oli seuraavanlainen:"Hyvä ori-ja rotuleima,vankka ja melko matala jalkainen.Ilmeikäs pää,pitkä runko,lihaksikas takaosa.Vej hajavarpainen,ahtaat liikkeet,tänään jännittynyt käynti,lyhyt tarmokas ravi.Hienossa kunnossa."Jospa joskus saadaan ne liikkeetkin sieltä esille kun tarpeeksi monissa paikoissa käydään ja jännitys häviäisi Tykiltä.
Kuva mätsäreistä 6.7 2008.Kiitokset kuvaajalle!
04.07 .2008
Pitkäaikainen haave on toteutunut!Olipa vielä Marian nimipäivä kun tämä ostos tehtiin,ihan mukava lahja;)Maura Tuomelta ostettiin musta shetlandjalostusori Deniro joka saapui tänään talliimme.
Taas on talossa astuva ori=)Suku on mielenkiintoinen ja luonteeltaan tämä 7v ori vaikuttaa oikein miellyttävältä.Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan ja millaisia varsoja tästä oriista tulee.Ainakin näkemämme yksilöt ovat olleet oikein silmää miellyttäviä.
Kiitos Mauralle!:)
29.06 .2008
Lopen näyttely on takana.Näyttelyt olivat Tycoonin elämänsä toiset,verraten ensimmäisiin olemme oikein tyytyväisiä,Tykki malttoi ja käyttäytyi hienosti.Tuomari tosin ei pitänyt Tykistä lainkaan vaan sijoitti sen luokassaan kuudenneksi eikä palkinnut ollenkaan.Jokaisella on oma mielipiteensä ja makuasioista ei voi kinata;)
Suuri kiitos esittäjällemme Dausolle ja onnittelut kaikille näyttelyssä menestyneille!
Kuva Lopen näyttelystä 28.6.Kuvaaja Laura Taimioja.Kiitokset kuvaajalle!
23.06 .2008
Juhannus sujui rauhallisesti ja ponit ovat olleet jo hyvän aikaa laitumella.Jännityksellä odotamme ensi lauantain Lopen näyttelyä jonne Tycoon on menossa.
09.06 .2008
Perjantaina talliimme saapui vieraita Ylivieskasta,raviponit Ferreo Anemone ja Centa omistajineen.Ponit yöpyivät tallissa ja suuntasivat lauantaina kohti Pilvenmäen poniraveja.Tallimme ruunat ja oriit olivat aivan innoissaan ravitammoista:)
Centa juoksi kolmannessa lähdössä ja sitä ohjasti Ira-Maria Lahti.Sijoitus oli hienosti 3.Onnea Ira-Marialle!
Anni & Milla tekivät sen mitä odotettiin ja enemmänkin.Paikallisen yleisön kannustaessa Milla ohjasti Annin helppoon voittoon.Forssaan asti ajelu kannatti,voitto tuli ja tallinväki on ylpeä molemmista.Onnea Milla & Anni!
Kiaran varsomisen vuoksi sekä aikataulu muutosten takia Turun näyttely jätettiin Tykin osalta väliin.Lopen näyttely on seuraavaksi tähtäimessä.Varsaa tarkkailtiin lauantai pvä koska tämä tapaus on niin valtavan kokoinen ja vaikutti ettei vatsa oikein lähde toimimaan.Nyt kaikki paikat toimii ja tällä miehellä on tosiaan tapana nukkua selällään...Johtuneeko siitä,että vatsassa oli tuon kokoisella aika ahtaan oltavat,nyt pitää venytellä ja nauttia kunnolla!
07.06 .2008
Varsauutisia!Kiara varsoi viime yönä klo 22.45 ISON mustan orivarsan.Tallissa valvominen kannatti,tämä roteva mies ei omin avuin ulos tullut,vaan kahden ihmisen vetoapua tarvittiin.Kaikki lähti siitä sitten sujumaan hiljalleen ja varsa on jo virkeä ja syö paljon.Kiarakin alkaa pikkuhiljaa saamaan voimiaan takaisin yöllisestä koitoksesta.Näin siis kävi kuin viime vuonna vitsailtiin,orejahan ne kaikki varsat tänä vuonna oli.Onnellisia ollaan,ovat terveitä ja komeita kaikki =D
31.5 .2008
Varsauutisia!Ynja teki vihdoinkin viime yönä varsan.Iso ja komea rautias orivarsa syntyi klo 2.30.Kaikki sujui hienosti ja molemmat voivat hyvin.Ruoka maistuu ja vauhtia löytyy.Vajaan tunnin ikäisenä varsa hypähti kyljellään lepäilevän mammansa yli,este ainesta siis ;).Nyt on jo kaksi ihanaa PUOLIKUUN poikaa tallissa=D
27.5 .2008
Promisehill Bacardi Bell eli Brandy lähti tänään orilaitumelle.
Hevoshieroja Carita Ahonen kävi hieromassa Tycoonia ja huolehtii jatkossakin Tykin lihashuollosta:)
26.5 .2008
Varsauutisia!Brunett teki varoittamatta ja yllättäen eilen yöllä klo 22.35 mustan/mustanpäistärikön orivarsan.Onneksi satuimme ajoissa talliin,ensikertalaisena Peppi tarvitsi apua ja lopulta kaikki sujui hyvin.Molemmat ovat virkeitä,Peppi hoitaa esimerkillisesti varsaansa joka on viisaan ja rauhallisen oloinen pieni mies:)Ensimmäinen PUOLIKUUN varsa on siis nähnyt päivänvalon!
16.5 .2008
Kuulumisia myymästämme russ-tamma Javasta.Java on edistynyt mielettömästi kouluratsuna.Se on osallistunut mm.Anders Sucksdorffin valmennukseen hyvällä menestyksellä.Java esitti meillä ollessaan,että siinä on kapasiteettia emmekä näköjään olleet väärässä.Nähtäväksi jää mihin se vielä pystyykään!
14.5 .2008
Toinen puomikurssi on ohi.Jälleen kaikki sujui hienosti, kurssilaiset olivat tyytyväisiä.Ilma suosi ja kaikki ponit oli reippaita:)
11.5 .2008
Estevarasto saatiin kentän viereen.Tilava varasto on valoisa ja hyvä suoja esteille ja muille kentän tavaroille.
Varsomiset ovat käsillä,mutta edelleen jännitettään ja odotetaan kuka ehtii ensiksi.Malttamattomimmat ovat jo monella teksiviestillä kyselleet joko on varsoja syntynyt.Laitamme tänne heti tiedotetta kun jotakin tapahtuu:)
7.5 .2008
Ensimmäinen puomikurssi on ohi.Kaikki sujui hyvin,ponit ja kurssilaiset olivat innoissaan uusista esteistä.Kurssille osallistui neljä ratsukkoa.Mm. Herrman joka aiemmin toimi raviponina on oppinut nostamaan laukan ja hyppää erinomaisesti,50cm ratsastajan kanssa menee puhtaasti!Myös Appe teki tänään uskomattomia suorituksia,kiitos ratsastajansa Annikan.Appe oli koko kurssin ajan reipas ja hyppäsikin kivasti:)Kokonaisuudessaan oikein onnistunut kurssi.
4.5 .2008
Kentän pohja on uusittu!Hiekkaa tuli rekkakuormittain ja nyt kelpaa ratsastaa.Aitojen uusiminen on vielä kesken,kentän kirjaimet on jo valmiit.
Tallilla uusi estekalusto!Ihana ponikokoinen uusi estekalusto josta saa rakennettua kunnon radan valmistui vkonlopun aikana.Valkoiset estetolpat ja kauniit puomit.Näistä kuuluu suuri kiitos Jarkolle;)
Rehuhuone uudistettiin kokonaisuudessaan!Uutta maalia pintaan ja kaikki uusiksi sisäpuolelta,hyllyjä yms.Valoisa ja viihtyisi tila jossa rehut säilyy.
Tarhanpohjat uusittiin ja yksi uusi tarha valmistui!Nyt on kuivat ja siistit tarhat kaikille.
Ajoreitti!Muiden pihatöiden ohessa valmistui ajoreitti jossa pääsee kunnolla ajamaan ponien kanssa kärryillä
Pihalle tuli kivituhkaa!Koko piha sai uuden ilmeen,kun iso kivituhkakuorma saatiin levitettyä,samoin kentälle menevä tie sai osansa ja silta kentälle valmistui.
Myös satulahuoneessa on tehty pientä muutosta ja pihan laitto on edelleen kesken,samoin tallin remontti.Kesänmyötä valmistuu jos tallinväki jaksaa olla yhtä ahkerana=)
14.4 .2008
Eilen olimme Shetlanninponi Yhdistyksen kevätkokouksessa Lahdessa.Kokouksen lisäksi Tuula Pyöriä piti luentoa jalostusohjesäännöstä.Kaikkineen taas mielenkiintoinen tilaisuus.Kiitos järjestäjille!
Vesisade piinaa edelleen.Sademäärät menivät taas eilisen pvän aikana omiin ennätyksiinsä...:( Odotellaan sitä aurinkoista ilmaa jotta saisimme pihasuunnitelmamme etenemään ja valmiiksi.
8.4 .2008
Varsojen opetus on tuottanut tulosta.Caston on totutettu ratsastajaan ilman mitään ongelmia.Se menisi mielellään ja reippaasti,mutta iän takia sitä vielä säästellään.Erittäin hyvä luonteinen poni:)Mirkulla oli kärryt ensimmästä kertaa perässään ja hetken tuumailtuaan se päätti kokeilla pysyykö ne myös pukittaen perässä.Pysyihän ne ja nopeasti Mirkku huomasi miten paljon helpompaa on liikkua nätisti ja ajohommat sujui oikeaoppisesti ja hienosti.Myös Lissu alkaa olla vanha tekijä kärryjen kanssa,samoin ratsukoulutus etenee hiljaksiin.
Ferreo Anemone voitti jälleen raveissa.
Mys Mitos on alkanut toimimaan kärryjen kanssa mukavasti.Pidämme peukkuja,että Mitos nähdään vielä radoilla!
24.3.2008
Kuulumisia myymistämme poneista:
Harjulanmäen Brinsessa on aloittanut raviuransa loistavasti omistajansa Veera Pietiläisen kanssa!Pääsiäsen aikana Veera ja Sessa kävivät kahdet ravit,Ylivieskassa tuli 5.sija ja Kouvolassa 2.sija!Oikein paljon onnea Veeralle ja Sessalle loistavista sijoituksista!:)
Petuna ja Milla tekivät sen mitä monikaan ei olisi uskonut,eli saivat ensimmäisistä raveista hyväksytyn tuloksen!Sijoituksella ja ajalle ei ollut tässä asiassa väliä,hienointa oli,että Petuna pääsi maaliin asti!Olemme enemmän kuin tyytyväisiä,että Petunalla on niin osaava ja asiallinen uusi omistaja kuin Milla on!Tästä on hyvä edetä ja rauhassa alkaa vauhtejakin ajelemaan.Saipahan monet epäilijät syödä sanansa;)Onnea Milla,Petuna ja taustajoukot!
Ferreo Anemone ravaili myös pääsiäisen aikaan Ylivieskan poniraveissa.Millan kanssa sijoitus oli 5.ja Monte-lähdössä 1.!Montessa kuskina oli Ira-Maria Lahti.Onnea Millalle ja Iralle hienoista tuloksista!
16.3.2008
Anna´s Herrman ruunattiin torstaina.Vaikka Hermanni onkin kiltti,on ruunana olo helpompaa kaikille:)
Perjantai ja lauantai meni tiiviisti Ypäjällä oripäiviä seuraten.Hienoja oreja olikin tarjolla,onnittelut kaikille jalostusluvan saaneille sekä kantakirjaan päässeille!
4.3.2008
Tallilla pidetään kesällä monta kurssia sekä päiväleiriä ja pienimmille talutusratsastusta.Kotisivuille siirretään mahd.nopeasti aiheista tietoa.
Rakennekurssi Riihimäellä jäi harmiksemme väliin.Onneksi oripvät siintävät jo katseissa parin vkon päästä.Sinne suuntaamme porukalla,katsomoon.Tycoon päätettiin jättää kotiin ja katsoa ensi keväänä uudestaan.
Harjulanmäen Brinsessa juoksi ensimmäisen ravilähtönsä ja pärjäsi mukavasti.Onnea Sessan taustajoukoille!Mitoksen tuleva ravi-ura on viime tietojen mukaan ottanut siinä määrin takapakkia,että se siirtynee toisiin tehtäviin. Harmillista sinänsä,tästä toivoimme hyvää raviponia.Pettymys on varmasti yhtä suuri sekä ostajalla,kuin meillä myyjänä.
20.2.2008
Uusi kasvattajanimi.Otamme käyttöön uuden kasvattajanimen.Vuonna 2008 alkaen Nimi on PUOLIKUUN.Aiemmin olemme kasvattaneet Päivin kanssa yhteistyössä VOUTILAN-nimellä, mutta koska omat tammat ovat lisääntyneet, koettiin järkeväksi ottaa uusi kasvattajanimi. Päivi jatkaa kasvatusta Voutilan-nimellä ja muutenkin yhteistyömme jatkuu entiseen malliin :)
Päiväleirit. Tällä viikolla on julkaistu esite ja tiedote kesän 2008 perinteisistä päiväleireistä/kursseista. Pyydä esite tallilta jos sinulla ei vielä sitä ole.Päiväleirit ovat erittäin suosittuja ja edelleen yhtä edullisia kuin aiemminkin.Tervetuloa mukaan!
14.2.2008
ILOISTA YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!Helmikuu on jo puolessa välissä ja tallilla pitelee kiirettä.Kengittäjä kävi laittamassa Tykin kaviot,Martsa on ottanut uudeksi projektikseen Samu Sirkan jonka kanssa ratsastus sujuukin hyvin,tammojen vatsat ovat valtavia ja aurinkokin jo vähän lämmittää.Kevättä odotellessa;)
5.2.2008
Etola ja Ilona ystävystyivät.Ilona siirrettiin vanhempien tammojen laumaan koska Etola tunsi itsensä yksinäiseksi muiden tammojen ollessa kantavia ja näin ollen se tarvitsi itselleen ystävän joka häntä ymmärtää.Kantavat tammat kun eivät kauhean seurallisia ole.Sunnuntaina Ilona muutti laumaan ja nyt ovat Etolan kanssa parhaat ystävät:)Samoilevat,laukkailevat ja puuhailevat vierekkäin tyttöjen juttuja.
Teppo on siirtynyt päiväkotiin =D Kiara ulkoilee nuorten tammojen kanssa ja Teppo on Brandyn kera Appe-ruunan hellässä hoidossa.Appe-ruuna pistää järjestykseen jos pienet miehet yltiöpäisiksi yltyvät leikkiessään.
21.01.2008
Ferreo Anemone palasi tauolta ja juoksi vermossa heti sijoittuen kolmanneksi!Huimia aikoja ja suorituksia. Ylivieskan suunnalta kuuluu myös mukavia Petunan suhteen,kyllä se poni vaan toimii kun on mieleinen ja maltillinen kuski ;) Onnea Millalle molempien ponien kanssa ja menestystä tuleviin koitoksiin!Myös muista myymistämme poneista on kuulunut vuoden vaihteessa pelkkää hyvää;
Hällylle valmistautuu estemestaruuksiin, Mitos treenaa ensimmäisiin raveihinsa,Brinsessaa opetetaan raviponiksi,Java aloittelee ratsuponina kilpailu-uraansa ja on oppinut jo vaikeampiakin koululiikkeitä,Cain toimii hienosti ajossa ja nähtäneen myös radoilla jossakin vaiheessa,Mysan valmistautuu näyttelykauteen ja Amor on kunnostautunut esteratsastuksessa ja muutenkin muuttunut edukseen.Toivomme kaikille poneille omistajineen mukavia ja menestyviä hetkiä:)
09.01.2008
Mukavia ja vähemmän mukavia uutisia:Wanoeska on palkittu jälkeläisistään arvokirjaimella AB!
Eläinlääkärimme kävi tarkastamassa ovatko kaikki tammat edelleen kantavia. Epäilyksen siemen on hiljaa itänyt Brunetin kohdalla koska se ei ole päällepäin muuttunut. Epäilys osoittautui tässä kohtaa vääräksi ja Peppi odottaa sittenkin varsaa! Samoin Kiara & Ynja.
Pettymys oli suuri, kun Etolan kohdalla varsaa ei enää löytynyt. Etola ei siis varsokkaan keväällä -08 :(02.01.2008
Vuosi vaihtui ja arki palaa pikkuhiljaa tallille.Ponit nauttivat lomasta ja ovat aktiivisena valmiina työn tekoon.Ainakin Ynjan vatsa näyttää kasvavan silmissä joten taitaa edelleen olla sieltä varsa tulossa:)KUVIEN KOPIOINTI EHDOTTOMASTI KIELLETTY!!