Kasvatus
Olemme kasvattaneet shetlanninponeja vuodesta 2000. Aloitimme kasvatuksen yhteistyössä Päivi Sotkan kanssa VOUTILAN- kasvattajanimellä. PUOLIKUUN-nimellä olemme kasvattaneet vuodesta 2008. Kasvatamme maltillisesti ja meillä syntyy korkeintaan 3 varsaa vuodessa, välillä pidämme välivuoden astutuksissa. Tällä pyrimme siihen, että kaikille varsoille jää riittävästi aikaa koulutukseen.
Kasvatustoiminta keskittyy laadukkaiden shetlanninponien kasvattamiseen. Pyrimme kasvattamaan toimivia,rotutyypillisiä, hyväluonteisia ja kestäviä poneja harrastuskäyttöön. Myymme kasvattejamme vain aktiivisiin, harrastaviin koteihin joissa poneilla riittää mukavaa tekemistä.
Tammat joita käytetään jalostukseen ovat terveitä,isohkoja ja suvuiltaan mielenkiintoisia.Kaikkia tammoja sekä varsoja pyritään esittämään vuosittain näyttelyissä,sekä siitostammat että niiden jälkeläiset ovat kiitettävästi menestyneet. Kaikki tammat työskentelee myös ponikerholaisilla vähintään hoitoponeina.
Vanhimmat tammat ovat kantakirjattuja hyvillä IIpalkinnoilla,nuoremmat vielä odottavat kantakirjausta.
Kaikki varsat tunnistetaan ja sirutetaan syntymä vuoden lopussa.Varsat myös madotetaan,vuollaan ja muutenkin käsitellään ja hoidetaan asiallisesti päivittäin.
Varsoja myydään vain hyviin ja aktiivisiin koteihin, aikaisintaan 2-vuotiaina. Nuorille poneille opetetaan perusasiat ja niitä käytetään näyttelyissä jossa ne samalla oppivat kuljetukseen. Ikää tullessa lisää ne opetetaan ajolle sekä ratsuksi. Ruunautamme 2vuotis talvella orivarsat joista selvästi näkee, että niiden tulevaisuus on toimia lastenponeina.
**************************************
Puolikuun Ponitallilla syntyneitä:- Suomenhevonen Samu Sirkka
- Shetland Voutilan Jacopan
- Shetland Voutilan Kasiopeya
- Shetland Voutilan Lyra
- Shetland Voutilan Lacerta
- Shetland Voutilan Miranda
- Shetland Voutilan Mysan
- Shetland Voutilan Nebylah
- Shetland Puolikuun Bopó
- Shetland Puolikuun Ycon
- Shetland Puolikuun Kajo
- Shetland Puolikuun Yeira
- Shetland Puolikuun Brima
- Shetland Puolikuun Elidi Shetland Puolikuun Nebion
- Shetland Puolikuun Indigo
- Shetland Puolikuun Shaman
***************************************

Tallissamme vaikuttaneet oriit: