|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| |
Toimintakertomus 20071. YleistäPartiotoiminnan tarkoituksena on
edistää lasten ja nuorten myönteistä
kokonaiskehitystä sekä pyrkiä kasvattamaan
terveitä, sosiaalisen vastuunsa
tuntevia yksilöitä. Tavoitteisiin sisältyy
myös yksilöiden valmiuksien
kehittäminen siten, että he pystyvät
luovasti toimimaan yhteiskunnassa.
Lippukunta pyrkii toteuttamaan tarkoitustaan partiokasvatuksen muodoin,
joihin
kuuluvat kansainvälinen, kulttuuri-, raittius-, uskonnollinen
ja
yhteiskunnallinen kasvatus ja joita toteutetaan johtajakoulutuksen,
kokousten,
kurssien, leirien ja retkien avulla. Vuosi 2007 oli lippukunnassamme jälleen aktiivinen toimintavuosi. Erityisleimansa vuodelle antoi Partioliikkeen 100-vuotisjuhlallisuudet. Viikoittaista toimintaa, retkiä ja leirejä järjestettiin niin sudenpennuille, vartiolaisille kuin vaeltajillekin. Aikuisosasto järjesti omia illanistujaisiaan. Alueen muiden lippukuntien kanssa tehtävän yhteistyön lisäksi teemme yhteistyötä muiden metsänkävijälippukuntien kanssa. Lippukuntamme jäsen Tuomas Mikkola toimii Suomen Metsänkävijöiden sihteeristössä, joten mänkijäyhteistyöhön ovat hyvät edellytykset jatkossakin. 2. JäsenistöLaumat, vartiot ja vaeltajaryhmät, niiden johtajat ja ryhmien jäsenten lukumäärät
Vuoden 2007 lopussa Tammelan
Metsänkävijät ry:llä oli 163
jäsentä.
Toimintakauden alkaessa elokuussa uusia partiolaisia ilmoittautui 23.
Sudenpentulaumoja, 7 - 10-vuotiaiden ryhmiä, toimi viisi,
joista kolme
tyttölaumaa ja kaksi poikalauma. 10 – 14-vuotiaiden
ryhmiä, vartioita, toimi seitsemän,
joista kolme tyttö- ja neljä
poikavartiota. Vanhimmat vartiot jatkoivat toimintaansa
yhdessä vaeltajaryhmänä
ja sudenpennuista sekä uusista jäsenistä
muodostui yksi uusi poika- ja tyttövartio.
Vaeltajaryhmiä, yli 15-vuotiaiden ryhmiä oli
kaikkiaan kahdeksan. Sudenpennut
ja vartiolaiset kokoontuvat säännöllisesti
kerran viikossa toimintakauden
aikana. Syyskaudella viikoittaista toimintaa on elo-joulukuussa ja
kevätkaudella tammi-toukokuussa. Vaeltajaryhmät
kokoontuvat harvemmin. Partiolippukunta Tammelan
Metsänkävijät ry:n
jäsenistön ikäjakauma
vuoden 2007 lopussa:
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Lippukunnanjohtaja, lpkj | Arto Ali-Hokka |
| Apulaislippukunnanjohtaja, lpkja | Petro Lilja |
| Aikuisosaston johtaja, oltermanni | Minna Haukka (Manu Alarto) |
| Vaeltajaoaston johtaja, valtermanni | Veera Karppi (Erika Ali-Hokka) |
| Vartio-oaston johtaja, sampo | Sanna Nyberg (Siiri Pietilä) |
| Sudenpentuosaston johtaja, akela | Eeva Sirkkilä (Katri Pärssinen) |
| Hallituksen jäsen | Taru Heinonen (Petro Lilja) |
Lisäksi lippukunnalla on ollut erikseen
nimettyinä kolovouti Timo
Uotila, lippukuntalehden päätoimittaja ja
alueyhteyshenkilö Taru Heinonen, rahastonhoitaja
Heli Känkänen, jäsenrekisterinhoitaja Jari
Haavisto, kotaisäntä Pekka Alarto,
muonitusvastaava Kirsti Nyström sekä kalustonhoitaja
Petro Lilja.
Rahastonhoitaja huolehti taloudenpidon
käytännön asioista, mutta
tilitoimisto Rantalainen hoiti
tilinpäätöksen ja tuloslaskelman tekemisen.
Lippukunta kannusti
jäseniään
kouluttautumaan maksamalla kurssimaksut. Lippukuntamme oli
vetovastuussa alueen
yhteisellä vj-kurssilla, jolle lippukunnastamme osallistui
kahdeksan jo
toimivaa tai uutta vartionjohtajaa.
5.1 Lippukunnan leirit ja retket
Lippukunnassa järjestettiin koko lippukunnan kevät-, kesä- ja syysleirit. TaMk:ssa myös viikonlopun pituiset retket käsitellään leireiksi.
| Aika | Leirin nimi | Osasto | Leirin johtaja | Paikka | Osallistujamäärä |
| 19.-21.1. | talvileiri Cjuz07 | vo+va | Sanna Nyberg | Myllykylä | yht. n. 28 |
| 23.-25.3. | kevätleiri Sika säkissä | koko lpk | Petro Lilja | Kiipun kesäkoti | yht. n. 50 |
| 12.-17.6. | kesäleiri Vikanokka | koko lpk | Arto Ali-Hokka, Manu Alarto | Sauvo | yht. n. 55 |
| 31.8.-2.9. | aloitusleiri Startti07 + vo:n kesä-pt | vo+va | Sanna Nyberg | Oksjärvi | yht. n. 20 |
| 12.(13.)-14.10. | syysleiri Jamboree | koko lpk | Arto Ali-Hokka | Räyskälä | yht. n. 70 |
Cjuz07 järjestettiin Myllykylässä Ali-Hokan metsällä. Sää oli talvinen, n. -10 astetta pakkasta ja lunta jonkin verran.
Sika säkissä järjestettiin Jokioisten seurakunnan Kiipun kesäkodilla. Lumet olivat jo lähes sulaneet ja jäätkin niin ohuita ettei järveä enää voinut hyödyntää. Leirin nimi kuvaa sitä, että leiripaikkaa oli todella vaikea saada ja muutenkin järjestelyt tehtiin varsin viime tingassa.
Kesäleiri Vikanokka järjestettiin Sauvossa merellisten teemojen tiimoilla. Ohjelmassa oli mm. retki Saaristomeren kansallispuiston opastuskeskukseen. Paikka oli säiden kannalta ihanteellinen, vaikka ennustettiin sadetta, leirialueella ei perinteisesti kesällä juurikaan sada.
Aloitusleiri, Startti07, pidettiin Mikkolan metsässä Oksjärven leirikeskuksen vieressä. Aikataulua muutettiin, koska kunnan nuorisotoimen kanssa piti leirikeskuksessa järjestää samanaikaisesti perheleiri. Leiri kuitenkin peruutettiin osallistujien vähyyden vuoksi.
Partioliikkeen 100-v juhlavuoden kunniaksi syysleiri, Jamboree, järjestettiin Englannissa järjestetyn maailman jamboreen hengessä ja ohjelmaa mukaillen.
5.2 Muut leirit
Lippukuntamme perinteiden mukaisesti joka toinen vuosi toteutetaan Lapin vaellus. Heinä-elokuun vaihteessa toteutetulle vaellukselle osallistui 17 henkeä. Jari Haavisto toimi suunnittelijana ja matkan johtajana.
Laumat, vartiot ja vaeltajaryhmät kävivät aktiivisesti myös omilla yö- ja päiväretkillään. Sudenpennut aloittivat kauden yhteisellä päiväretkellä Oksjärven leirikeskuksessa, jolla oli mukana johtajat ja vanhemmat mukaan luettuna noin 40 osallistujaa.
5.3 Kilpailutoiminta
Vartio-osasto kisasi lippukunnan omasta talvi- ja kesäpartiotaitomestaruudesta. Olli-Pekka Jasun johdolla kisailtiin talvella V-15 -tapahtumassa. Tirppa-vartio voitti kisan, johon osallistui neljä vartiota. Kesä-pt järjestettiin syksyn aloitusleirin yhteydessä Oksjärven maastoissa ja sen voitti Kuukkeli-vartio.
Lippukunnan omien kisojen lisäksi ei lippukunnasta ollut edustusta muissa kilpailuissa.
5.4 Alueyhteistyö
Alueen yhteisenä projektina järjestettiin vartiojohtajien peruskurssi. Lippukunnallamme oli kurssin järjestelyistä päävastuu. Kurssille osallistui yhteensä 17 kurssilaista, Tammelasta 8.
Suurjuhlan kuljetukset toteutettiin alueen yhteistyönä, jolloin saavutettiin monipuolisempia kuljetusvaihtoehtoja halvemmalla hinnalla.5.5 Muu toiminta
Sudenpentujen toimintailta 20.2.
Muistelemispäivänä vietettiin
sudenpentuosaston yhteistä laumailtaa perinteisin menoin
Ali-Hokan laavun
ympäristössä. Pakkasta oli enemmän
kuin sudenpentuja.
Partioviikko 23.–29.4.
Lippukunta suoritti Yhteisvastuukeräyksen keskustan alueella
viikon
aikana. Laumat ja vartiot hoitivat osuutensa mallikkaasti. 29.4.
vietettiin
partiopyhää ja käytiin sankarihaudalla
laskemassa seppele.
Kauden päätösjuhla 27.5.
Larissa Jokelaisen järjestämässä
kauden
päätöstilaisuudessa kololla jaettiin
sudenpentujen ja vartiolaisten vaihe- ja
luokkamerkit. Mukana oli n. 70 henkeä.
Perinteistä paraatia ei tänä vuonna
järjestetty toukokuussa vaan partion 100-vuotisjuhlan
kunniaksi oli Tampereella
järjestetty Suurjuhla, johon osallistui Tammelasta 31 ja
muualta Suomesta noin
10000 partiolaista. Lippukunnastamme Jari Haavisto joukkoineen toimi
koulumajoituksen vastuutehtävissä ja lippukunnan
suurjuhla agenttina toimi Taru
Heinonen.
Mikaelin tapahtuma 28.9.
Tammelan keskustassa järjestetyn Mikaelin
tapahtuman järjestelyistä vastasi lippukunnassamme
Eeva ”Pelle” Sirkkilä. Kolon
pihalla oli kolme toimintapistettä, jossa ihmiset saivat
kosketusta
partiotoimintaan.
Tammelan kirkossa perinteisin menoin
lupauksen antoi 20 pentua ja kaksi vartiolaista.
Soihtukulkue 6.12.
Perinteiseen Itsenäisyyspäivän
soihtukulkueeseen
osallistui n. 100 ihmistä. Juhlapuheen piti Tammelan
sotaveteraanien
kunniapuheenjohtaja Pentti Simola.
Vaeltajaosasto Erikan johdolla järjesti Auran
pirtillä koko perheen joulujuhlan. Paikalla noin 100
henkeä plus joulupukki.
Pykällys
eli vaeltajaksi otto 5.-6.1.
Ensimmäisen osan suorittivat Saku Suominen, Oskari Lukkala,
Tapio Knuuti, Sami Saarinen, Vesa Vahtila, Matti Suvanto ja Tuomas
Jansson.
Toisen osan suorittivat Siiri Pietilä,
Anni
Heinilä ja Oili Niittylä.
Vartiolaisten luokkajärjestelmän korkeimman luokan
riihittivät
Vesa Vahtila, Matti Suvanto, Sami Känkänen, Eetu
Ojansuu, Katariina Karikytö,
Liisi Pietilä ja Anni Nyberg.
Kirkossa oli myös koijärveläisiä,
forssalaisia ja
jokioislaisia partiolaisia. Lupauksen antoivat Noora Toivanen, Miko
Känkänen,
Saku Hakala, Janne Mikkola, Janne Niittylä ja Arto Ali-Hokka.
2. luokkaa riihittivät Noora
Toivanen, Joanna Korpi, Asta Grönlund, Aaro Ali-Hokka, Tomi
Viher-Vehmas,
Sakari Mäntyvaara ja Arto Määttä.
3. luokan riihittivät Sami Suoranta, Miko
Känkänen, Saku Hakala ja Janne Niittylä.
Siirtyviä sudenpentuja olivat
Atte Ali-Hokka, Aleksi Kujamäki, Annika Aaltonen, Annina
Nuutinen, Emilia
Pärssinen ja Heini Honkonen. Tulevia vartionjohtajia paikalla
oli Joanna Korpi
ja Asta Grönlund. Tapahtuman järjesti Heli
Känkänen ja sampo Sanna Nyberg.
Kauden päätösjuhlassa luovutettiin
Sanna Nybergille ja Taru Heinoselle pj-merkit.
Sankarihaudalla luovutettiin
Louhisuden soljet Vesa Vahtilalle ja Matti Suvannolle kiitoksena
ansiokkaasta
toiminnasta vartionjohtajana.
Tammelan
Metsänkävijöiden lehti
Metsäkäit ilmestyi neljä kertaa. Se
postitettiin jokaiseen lippukunnan jäsentalouteen. Lehden
päätoimittajana toimi
Taru Heinonen. Toimituskunnan muut jäsenet olivat
Larissa Jokelainen, Sanna
Nyberg, Eeva Sirkkilä, Heidi Vanha-Similä ja Vesa
Vahtila. Toimitussihteerinä
toimi Timo Uotila. Lehden
tarkoituksena on tiedottaa jäseniä tulevista
tapahtumista sekä kertoa
mahdollisimman monipuolisesti lippukunnan toiminnasta ja partiosta
yleensä.
Muina tiedotuskanavina ovat toimineet lippukunnan virallinen ilmoitustaulu kolon seinässä ja lippukunnan kotisivut osoitteessa http://www.surffi.net/tamk. Kotisivujen ylläpidosta vastaa Arto Ali-Hokka. Leireistä ja muista tapahtumista on tiedotettu kololla jaettavilla tiedotteilla sekä etenkin vaeltajia ja aikuisia on tiedotettu sähköpostin avulla.
Tammelan kunta ja Tammelan evankelisluterilainen
seurakunta antoivat taloudellista
tukea partiotoimintaan. Lisäksi seurakunta tarjosi
kokoontumis- ja varastotilat
Pappilassa ja kunta vaeltajien kokoontumistilan Manttaalilla.
Manttaalin
tilasta lippukunta kuitenkin joutui syksyllä luopumaan, kunnan
pyytäessä sitä
omaan käyttöönsä. Omaa
varainhankintaa lippukunnalla oli jäsenmaksun periminen
sekä Suomen partiolaisten yhteinen joulumyyntikampanja, jonka
aikana myytiin
joulukalentereita, kynttilöitä ja
joulukortteja. Kampanja tuotti
lippukunnallemme 1945,70€. Talkoilla hankittiin varoja
kesäleirin ja vaelluksen
kulujen maksamiseksi.
Tilinpäätös vuodelta
2007 näyttää raskaasti negatiivista tulosta,
koska
vuoden 2006 tilipäätökseen tullut
virheellinen vienti korjattiin.
Lippukunnan jäsenten kouluttaminen,
kirjallisuuden ja suoritusmerkkien
hankkiminen, kilpailujen osanottomaksut, lippukuntalehden
julkaiseminen ja
kalustohankinnat muodostavat lippukunnan suurimmat menoerät.
Merkittävin
yksittäinen hankinta oli kahden uuden puolijoukkueteltan
tilaaminen.
Leirit ja retket pyritään
toteuttamaan omakustannusperiaatteella eli
osanottajilta peritään pientä
osallistumismaksua, jonka tarkoituksena on kattaa
tapahtumasta aiheutuvat välittömät kulut,
kuten ruoka-, materiaali- ja
majoituskulut. Viikoittaisesta toiminnasta vastaaville tai muillekaan
lippukunnan tehtävissä toimiville
henkilöille ei makseta palkkioita.
Karhukallion kotaa on käytetty ahkerasti.
Kotaisäntä Sopen johdolla on
tehty suunnitelmia siirrettävän saunan rakentamiseksi
alueelle. Projekti on
käynnistetty rakentamalla saunalle tieura, pohja ja
imeytyskaivo. Projektilla
ei ole tiukkaa aikataulua vaan sitä viedään
eteenpäin taloustilanteen salliessa.
Lippukunnan polttopuuhuollosta on huolehdittu Sopen johtamissa
polttopuutalkoissa kodan ympäristössä.
Keväällä kerättiin myös
Letkulta
Vahtilan tilalta runsaasti polttopuiksi kelpaavia
hakkuutähteitä.

