|
Orankien kyvyt vievät ihmisälyn juurille |
Copyright
© Helena Telkänranta |
Ihmisen nykyiset älylliset kyvyt ovat niin pitkälle kehittyneitä, että niiden alkeismuotoja on täytynyt olla jo ihmisen ja ihmisapinoiden yhteisellä esi-isällä. Näiden perintö näkyy yhä: kaikki tutkitut ihmisapinalajit oppivat käyttämään nimisanoja, laatusanoja, teonsanoja ja lukuja. Eläintarhojen orangit tunnetaan karkaamisen mestareina. Monimutkainenkaan salpa ei riitä, sillä oranki seuraa kiinnostuneena sitä sulkevan hoitajan sormia – ja hoitajan lähdettyä tekee samat liikkeet päinvastaisessa järjestyksessä. Ihmisten hoidossa kasvaneet orangit apinoivat innokkaasti muutakin. Borneolaisella Tanjung Putingin suojelualueella, jolla hoidetaan salametsästäjiltä takavarikoituja oranginpoikasia, hoidokit yrittävät innokkaasti muun muassa pestä nyrkkipyykkiä ja sytyttää nuotioita. Tutkijat ihmettelivät pitkään, miksi orangit eivät luonnossa silti värkkää käyttöönsä minkäänlaisia työvälineitä. Vasta muutama vuosi sitten Suaqin suosademetsästä Sumatralta löytyi orankeja, jotka muokkaavat keppejä ruoanetsintään sopiviksi työkaluiksi. Piikkikuoristen hedelmien avaamiseen työstetään tietynlainen vipu, hunajan onkimiseen villimehiläisten pesäkoloista taas toisenlainen. Suaqin orankeja tarkkaillut antropologi Carel van Schaik toteaa kirjassaan Among Orangutans, että Suaqin orangit elävät ryhmissä ja oppivat siten niksejä toisiltaan, kun taas muut orangit ovat erakkoja. Suaq on hedelmällistä maata, jossa orankien ravintokasveja kasvaa runsaasti. Muut orankien elinalueet ovat karumpaa metsää, jossa orankien on elettävä yksittäin, jotta ruoka riittäisi. Muun muassa Jaavalla on aikoinaan kasvanut runsaasti suosademetsää vielä hedelmällisemmällä maaperällä, mutta ne on kaikki nyttemmin raivattu pelloiksi. Samalla ovat kadonneet niiden orangit. van Schaikin mukaan orangit elivät näillä runsasruokaisilla mailla orangit todennäköisesti vielä suurempina ryhminä. Niissä keksittyjen ja apinoitujen työvälineiden repertuaari lienee vastaavasti ollut suurempi kuin millään nykyään elävillä orangeilla. Monet ihmisapinoiden tutkijat ovat taustaltaan juuri antropologeja. Heitä kiinnostaa, mitä niiden avulla voidaan päätellä ihmisen omista esi-isistä ja niistä syistä, jotka sysäsivät kehityksemme nykyiselle uralleen. van Schaikin mukaan alkeellisen kulttuurin syntyminen eli opittujen asioiden leviäminen yhteisössä sai luonnonvalinnan suosimaan älykkyyttä ihmisen evoluutiossa. Älykkäimmät yksilöt oppivat parhaiten ja saivat siksi suuremman osan jälkeläisistään jäämään eloon. Malaijin kielessä sana orang-utan tarkoittaa metsän ihmistä. Sumatralaisen kansanuskomuksen mukaan näiden karvaisten ”ihmisten” puhumattomuus johtuu siitä, että ne pelkäävät joutuvansa töihin, jos niiden puhetaito paljastuu. Atlantan eläintarhassa Yhdysvalloissa Indah- ja Azy-nimiset orangit ovatkin päätyneet eräänlaisiin töihin. Ne ovat oppineet käyttämään tutkijoiden kehittämiä abstrakteja kuvioita. Jokainen kuvio vastaa tiettyä englannin kielen sanaa. Kun tutkija Rob Shumaker esimerkiksi laittaa ruokaa kuppiin ja sulkee sen kannella, hontelot oranginsormet hakeutuvat tietokoneen näytölle ja tökkäävät kahta kuviota, joiden merkitykset ovat ”avaa” ja ”kuppi”. Ennen Shumakerin tutkimuksia maailmassa oli selvitelty vain yhden orangin kielellisiä valmiuksia. Amerikkalainen antropologi Lynn Miles on opettanut Chantek-nimiselle urokselle viittomakieltä parinkymmenen vuoden ajan. Miles raportoi, että kun Chantek esimerkiksi ei tiennyt viittomaa sanalle joulu, se viittoi sanat ”punainen-hattu-päivä”. Muiden isojen ihmisapinoiden eli gorillojen, simpanssien ja bonobojen eli kongonsimpanssien kielellisiä kykyjä on tutkittu enemmänkin. Myös ne oppivat abstrakteja symboleja, muodostavat niistä lyhyitä lauseita ja vastaavat kysymyksiin. Nekin turvautuvat tarvittaessa omatekoisiin yhdyssanoihin. Ne kielivalmiudet, jotka löytyvät jokaiselta ihmisapinalajilta, ovat luultavasti olleet myös esi-isillämme. Yhteisiä piirteitä on löytynyt useita. Kaikki tutkitut ihmisapinalajit oppivat käyttämään substantiiveja (esimerkiksi pallo), adjektiiveja (sininen), verbejä (heittää) ja pieniä lukuja. Kaikki myös muodostavat lauseita, joiden maksimipituus on noin viisi sanaa. Kielitieteilijät väittelevät edelleen siitä, missä määrin tällaisten alkeiden oppimista voi pitää osoituksena varsinaisista kielellisistä kyvyistä. Sen sijaan toinen kritiikin laji on väistymässä. Kun ensimmäiset simpanssien kielikokeilut julkistettiin 1960- ja 1970-luvuilla, moni epäili, etteivät serkkumme oppineet viittomien merkityksiä, vaan tulkitsivat tutkijoiden tahattomista vihjeistä, mitä missäkin tilanteessa pitäisi viittoa. Koetilanteiden videotaltiointien myöhempi analyysi paljasti, että näin tapahtui vai yhdessä tutkimuksessa. Videoilta näkyy, että amerikkalaisen tutkijan Herbert Terracen 1970-luvulla opettama simpanssi Nim Chimpsky muovasi viittomansa sen mukaan, mitä pieniä viittoman aloitusliikkeitä tutkija kulloinkin huomaamattaan tekee. Löytö selitti mysteerin, miksi Nim Chimpsky käytteli viittomia paljon köyhemmin kuin muiden tutkijoiden apinat: sen ei ollut tarvinnut edes varsinaisesti oppia käyttämään kieltä, koska päinvastoin kuin muut viittovat apinat, se sai tukea tutkijoiden tahattomista vihjeistä. Nykyään kielitutkimukset suunnitellaan niin, että tämä mahdollisuus ehkäistään ennalta. Se käy esimerkiksi niin, että apina keskustelee tietokoneen näppäimistön välityksellä edes näkemättä tutkijaa. Ihmisten nykykielet ovat rakenteeltaan niin monimutkaisia, että kielen alkeismuotojen löytyminen sukulaislajeiltamme on tutkijoiden mukaan suorastaan väistämätöntä. Cambridgen yliopistossa Englannissa toimiva kognitiotutkija Robert Worden on laskenut, kuinka nopeasti kielen hahmottamiseen liittyvät geenit pystyvät nopeimmillaan muuttumaan evoluution aikana. Kävi ilmi, että jo ihmisen ja simpanssin yhteisellä esi-isällä oli pakko olla jonkin verran geneettisiä valmiuksia käsitteiden käyttöön. Muussa tapauksessa kielelliset kykymme eivät olisi voineet kehittyä tähän mennessä nykyiselle tasolleen. Uusi havainto on, että tutkimuslaitosten hoidokkien lisäksi myös eräät luonnonvaraiset simpanssit käyttävät abstrakteja symboleja. Tutkija Christophe Boesch on seurannut Norsunluurannikolla simpanssiryhmää, jonka johtajauros on kehittänyt symbolit sille, mihin suuntaan seuraavaksi mennään. Boesch huomasi, että lauma muuttaa suuntaa aina johtajan rummutettua puunrunkoa. Jos johtaja rummuttaa kahta puuta muutaman minuutin välein, lauma lähtee siihen suuntaan, jossa jälkimmäinen puu oli ensimmäisestä puusta katsottuna. Jos johtaja rummuttaa samaa puuta kahdesti, lauma pysähtyy lepäämään. Jos johtaja rummuttaa ensin kahdesti samaa puuta ja sitten toista puuta, lauma pitää ensin tauon ja sen jälkeen lähtee viimeisimmän puun osoittamaan suuntaan. Kun ihmisen kielikyvyt ovat kehittyneet yhä pitemmälle, joillekin muille asioille on aivoissa väistämättä hiukan vähemmän sijaa. Japanilainen psykologi Tetsuro Matsusawa on havainnut, että on olemassa eräs tavallinen seurapeli, jossa simpanssi yleensä voittaa ihmisen. Useimmat meistä ovat pelanneetkin sitä, joskaan emme simpanssien kanssa: nimittäin muistipeliä, jossa pöydälle ladotaan kortteja kuvapuoli alaspäin, kortteja käännetään hetkeksi näkyviin kaksi kerrallaan ja koetetaan muistaa, mistä löytyisi kaksi samanlaista. Muistipeli on siitä mukava koko perheen peli, että lapset usein voittavat aikuiset. Matsusawan mukaan se johtuu samasta syystä kuin simpanssien menestys: lapsilla ja simpansseilla on parempi lyhytkestoinen muisti. Sitä mukaa kun lapset kasvavat ja heidän kielelliset kykynsä kehittyvät, lyhytkestoinen muisti alkaa heikentyä – ja muistipelimenestys sen mukana. Sama pätee simpanssienkin varttumiseen. Jos simpanssit opetetaan pelaamaan muistipeliä keskenään, Matsusawan kokemuksen mukaan simpanssinpoikaset voittavat useammin kuin aikuiset simpanssit. Tietokulma: Apinoiden työkaluja havaitaan lisää • Ihmisapinoita on tutkittu luonnossa melko vähän. Tutkijat pitävät todennäköisenä, että jatkossa löytyy vielä uusia tapauksia, joissa ne muokkaavat työvälineitä tai käyttävät alkeellisia symboleja. • Esimerkiksi gorillojen ei aikaisemmin tiedetty käyttävän luonnossa työvälineitä. Kongossa nähtiin kuitenkin hiljattain, miten gorilla tunnusteli veden syvyyttä pitkällä kepillä ja toinen teki puunrungosta yksinkertaisen sillan suonsilmäkkeen ylittämiseksi. • Luonnonvaraiset ihmisapinat vähenevät nopeasti metsien raivauksen ja metsästyksen takia. Tämä köyhdyttää myös niiden ”kulttuureita”. Esimerkiksi simpanssien pähkinänsärkemisratkaisujen valikoima on supistunut sitä mukaa, kun simpanssilaumat ovat kutistuneet ja kadonneet. Artikkelin tiedonhankintaan on saatu rahoitusta Alfred Kordelinin yleiseltä edistys- ja sivistysrahastolta. |
