|
Etusivulle----- Lisää lehtijuttuja----- |
|
EU ei tukkinut maatalouden päästöjä |
Copyright
© Helena Telkänranta |
Mataalouden ympäristötuki ei ole onnistunut parantamaan vesistöjen tilaa. Uudeksi ratkaisuksi ehdotetaan ravinnetasetta, jolla voisi vaikka käydä päästökauppaa. Kesän lähestyessä moni arvuuttelee tulevaa sinilevätilannetta. Vihreän mönjän pelätään taas sotkevan rantoja ja suunnitelmia. Huoleen on aihetta: tilanne korjaantuu vasta, kun saadaan hallintaan sinilevämassojen syy, vesien rehevöityminen. Keinoista järeimpiä on ollut maatalouden ympäristötuki. Se perustettiin 1990-luvun puolivälissä Suomen liityttyä Euroopan unioniin. Tuen päätarkoitus on vähentää maatiloilta vesiin päätyvää ravinnekuormitusta. Ympäristötukea saa 90 prosenttia Suomen maatiloista. Siihen käytetään 280 miljoonaa euroa vuodessa. "Se on merkittävä osa maataloustuottajien tuloista", kertoo professori Pekka Huhtanen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta MTT:stä. Tuen kannustamina viljelijät ovat perustaneet peltojen ja rantojen väliin yhtensä 4 500 hehtaaria suojavyöhykkeitä ja suojakaistoja eli viljelemättömiä alueita. Lannoitusta on vähennetty, ja vesiin valuvien ravinteiden sieppaamiseksi on perustettu 500 kosteikkoa. Ympäristötuen vaikutuksia selvittänyt MTT:n ja Suomen ympäristökeskuksen tutkimus tuotti hämmentävän tuloksen: Ympäristötuella ei ole saavutettu merkittävää parannusta vesien tilassa. Lounais-Suomen jokien ja Etelä-Suomen merenrannikon veden laatu on nyt peräti huonompi kuin kymmenen vuotta sitten. Ongelman ratkaisemiseksi tärkeintä on käydä kiinni ravinteiden alkulähteeseen. Lantaa ja lannoitteita pitäisi levittää pelloille vähemmän. Maatalouden hinta- ja tukipolitiikassa on piirteitä, jotka Huhtasen mukaan suorastaan kasvattavat ravinnepäästöjä. EU:n pinta-alakohtainen tuki eli jokaiselle peltohehtaarille maksettava tuki on lisännyt muokattavan peltomaan määrää - ja samalla peltomaasta vesiin huuhtoutuvia ravinteita. Hehtaarikohtainen tuki myös pitää rehun tuottamisen halpana. Maidontuotannosta taas maksetaan tukea litrojen mukaan. Niinpä lehmät ruokitaan nyt viljapitoisemmilla rehuilla kuin ennen. Runsasviljainen rehu lisää hiukan lehmän maidontuotantoa, mutta vielä enemmän se kasvattaa lehmän virtsan typpi- ja fosforipitoisuutta eli ympäristöön kohdistuvaa ravinnekuormitusta. "Yksi tehokkaimmista keinoista vähentää maatilojen ravinneylijäämää olisi se, että eläinten lantaa käytettäisiin nykyistä useammin tilan omassa rehunviljelyssä. Ostorehun halpa hinta vain ei suosi tätä", Huhtanen sanoo. Mikä siis neuvoksi, jotta yli jäävillä ravinteilla ei jatkossa ruokittaisi sinileviä - ja jotta ympäristötuki tehostuisi? Huhtasen mielestä olisi syytä ottaa käyttöön mittari nimeltä ravinnetase. Ravinnetaseessa lasketaan, paljonko tilalle tuodaan typpeä ja fosforia lannoitteissa ja ostorehussa sekä paljonko sieltä vastaavasti poistuu typpeä ja fosforia tuotteissa. Ihannetilanteessa tilalle tulee ja tuotteissa poistuu yhtä suuret määrät ravinteita. Mitä enemmän ravinteita maatilalle jää, sitä suurempi on riski, että niitä huuhtoutuu pelloilta vesistöihin. "Tutkijana ehdottaisin, että ympäristötuet maksettaisiin nimenomaan tilojen ravinnetaseiden perusteella", Huhtanen sanoo. Ravinnetasetta seuraamalla voidaan myös arvioida, missä maatilalla ovat ravinteiden vuotokohdat, ja parantaa tilannetta neuvonnalla. Hollannissa ravinnetaseita jo käytetään. Viljelijät joutuvat maksamaan sakkoa, jos taseet ylittävät tietyt rajat. Yhdysvalloissa käydään ravinnetaseilla päästökauppaakin. Kun tiloilta huuhtoutuvien ravinteiden määrät on laskettu, sallittujen päästörajojen alapuolelle jäävät tilat pääsevät tienaamaan myymällä käyttämättömiä päästöoikeuksiaan internetin kautta. Kun meillä nykyisin mitataan tuotannon tehokkuutta, meillä puhutaan vain taloudellisesta tehokkuudesta, ei biologisesta tehokkuudesta, Huhtanen arvostelee. Biologista tehokkuutta mittaisi esimerkiksi se, paljonko tuotteita saadaan, kun tuotannossa käytetään tietty määrä ravinteita lannoitteina tai rehuna. Huhtasen mukaan suhde on vuosikymmenten mittaan huonontunut. "Tukijärjestelmien pitäisi kannustaa sellaiseen tuotantoon, joka sopeutuu täkäläisiin olosuhteisiin parhaiten ja on biologisesti tehokkainta", Huhtanen korostaa. "Politiikka pitäisi sopeuttaa biologian ehtoihin eikä yrittää sopeuttaa biologiaa politiikkaan." Aivan hampaaton ei tähänastinenkaan ympäristötukijärjestelmä ole sentään ollut. "Jos ympäristötukea ei olisi ollut ollenkaan, tilanne olisi luultavasti vielä paljon huonompi", arvioi Suomen ympäristökeskuksen pääjohtaja Lea Kauppi. Kaupin mukaan keinot ovat oikeita, mutta suojavyöhykkeitä ja kosteikkoja tarvittaisiin paljon enemmän. Laki ei niitä kuitenkaan vaadi. Sen lisäksi, että suojavyöhykkeitä pitäisi olla olemassa ja oikeissa paikoissa, ne on niitettävä. Nykyään vain viidesosa suojavyöhykkeistä niitetään. Niittämättömät vyöhykkeet tuottavat rikkakasvien siemeniä, mikä lisää rikkakasvimyrkkyjen käyttöä pelloilla. Niitto vaikuttaa myös ravinnekuormitukseen. Jos suojavyöhykkeitä ei niitetä eikä kasvimassaa viedä pois, kasvimassasta voi talvella vapautua melkoiset määrät fosforia. Tulevaisuudessa ravinnekuormituksen nykyistä pontevampi vähentäminen on välttämätöntä siksikin, että kilpajuoksu ilmastonmuutoksen seurauksia vastaan kiihtyy. Sademäärät todennäköisesti lisääntyvät, jokien tulviminen yleistyy ja roudan ote maaperästä kestää lyhyemmän osan vuodesta kuin nyt. Kaikki nämä lisäävät ravinteiden huuhtoutumista pelloilta vesiin. Tietokulma: Maatalous on Suomen suurin rehevöittäjä • Teollisuuden ja asutuksen jätevedet puhdistetaan Suomessa melko hyvin. Nykyään vesien ongelmallisimmat kuormittajat ovat maa- ja metsätaloudesta peräisin oleva ravinteet typpi ja fosfori. • Vesiin joutuvat ravinteet ovat peräisin muun muassa lannoitteista ja eläinten lannasta. Myös maaperästä huuhtoutuu ravinteita, kun maata on muokattu tai ojitettu. • Ravinteet aiheuttavat vesien rehevöitymistä, josta seuraa veden samenemista, happikatoa talvella ja sinilevien massaesiintymiä kesällä. • Maataloudesta on peräisin 51 % Suomen vesistöjen typpikuormituksesta ja 62 % fosforikuormituksesta. Metsätalouden osuus on 5 % typestä ja 8 % fosforista. Loput tulevat lähinnä haja-asutuksesta, asutuskeskuksista ja paperiteollisuudesta. |
|
Etusivulle----- Lisää lehtijuttuja----- |
