|
Etusivulle----- Lisää lehtijuttuja----- |
|
GM-kasvit – puoltaako vai vastustaako? |
Copyright
© Helena Telkänranta |
Osassa maailmaa geneettisesti muunneltuja kasveja on viljelty kaupallisesti jo vuosikymmenen ajan. EU lopetti viisivuotisen lupakieltonsa ja alkaa taas hyväksyä uusia gm-tuotteita. On odotettavissa, että niitä aletaan myydä myös Suomessa. Tulevatko ne sinun pöytääsi? Nyt on hyvä aika päivittää tietämys. Geneettisesti muunneltu ruoka jakaa mielipiteitä jyrkästi. – On päädytty kahteen leiriin, sanoo Nigel Kilby, suomalaisen Boreal Kasvinjalostus Oy:n biotekniikkaosaston päällikkö. – Kummallakin leirillä on rakkaussuhde omaan näkemykseensä, joten aitoa vuoropuhelua on kovin vähän. Hälytyskelloja soittava kriitikoiden leiri pelkää, että muuntogeeniset kasvit voivat olla vaaraksi terveydelle tai ympäristölle. Gm-viljelyn puolesta liputtava leiri taas pitää riskejä pieninä mutta hyötyjä mittavina. – Geenitekniikan avulla voitaisiin esimerkiksi kehittää satoisampia kasveja kehitysmaiden nälkäisille, visioi molekyyligenetiikan emeritusprofessori Marc Van Montagu Gentin yliopistosta Belgiasta. Tieteenalana kasvigeenitekniikka on paljolti Van Montagun lapsi. Vuonna 1983 hän sai tutkimusryhmineen ensimmäisenä maailmassa valmiiksi menetelmän, jolla geenejä voi siirtää kasveihin. Niksinä oli tietynlaisen bakteerin käyttäminen kulkuneuvona, joka pujahtaa kasvisoluun ja vie siirrettävän geenin mukanaan. Sittemmin Van Montagu on osallistunut monien nyt kaupallisessa käytössä olevien gm-viljelykasvilajikkeiden kehitystyöhön. Moni kuluttaja vierastaa ”geeniruokaa”. Osasyynä voi olla se, ettei gm-kasvien ominaisuuksissa ole tähän mennessä ollut juuri mitään, mistä kuluttaja kokisi hyötyvänsä itse. Lähinnä jalostajien tavoitteena on ollut se, että rikkaruohojen tai hyönteisten torjunta pellolla kävisi sutjakammin. Tästä on kyse peräti 95 prosentissa nykyisistä gm-lajikkeista. Meillä kauppoihin lähivuosina Suomessa geneettisesti muunneltuja kasveja viljellään vasta tutkimuksiin. Kaupallista, ruokapöytään päätyvää gm-viljelyä meillä ei ole. Tiettävästi kaupoissa ei ole gm-ruokaa myöskään tuontitavarana. Kaupan keskusliikkeissä kuitenkin arvioidaan, että ensimmäiset muuntogeenisten kasvien tuotteita sisältävät tuontiruoat ilmaantuvat suomalaisille hyllyille lähivuosina. EU-markkinoille on pian odotettavissa kokonainen ryöppy uusia gm-ruokia. Vuoden 2004 huhtikuuhun saakka EU:ssa vallitsi viisivuotinen moratorio, jonka aikana uusille gm-kasvilajikkeille ei myönnetty tuonti- eikä viljelylupia. Tätä perusteltiin sillä, ettei gm-viljelyn riskeistä vielä ollut tarpeeksi tietoa. Poliittisen kädenväännön jälkeen moratoriota ei viime vuodesta enää jatkettu, joten nyt EU:n komissio myöntää taas uusia lupia. Hakemusjonossa kärkkyy kymmeniä lajikkeita, muun muassa gm-tomaattia, -soijaa ja -salaattisikuria. Toistaiseksi Saksa ja Espanja ovat gm-maissipeltoineen ainoat EU-maat, joissa gm-kasveja viljellään kaupallisessa mitassa. Lisäksi eräissä EU-maissa myydään gm-soijaa, -maissia ja -rapsia tuontitavarana unionin ulkopuolelta. EU-maissa on pakkauksessa oltava merkintä gm-alkuperästä, jos ruoan jostakin ainesosasta yli 0,9 prosenttia on tuotettu geenimuuntelulla. Eurooppalaisen varovaisuuden vastakohta on maailman gm-suurvalta Yhdysvallat. Jo neljännes maan peltopinta-alasta on gm-käytössä, eikä gm-alkuperää merkitä ruokapakkauksiin. Yhdysvaltoja onkin nimitetty maailman suurimmaksi kasvigeenitekniikan kenttäkokeeksi, jossa koealueena palvelee koko valtio ja koehenkilöinä koko kansa. Terveysriskit epätodennäköisiä ”Geeniruoan” riskeistä puhuttaessa monelle tulee ensiksi mieleen ihmisten terveyden vaarantuminen. Nykytiedon valossa se lienee riskeistä pienin. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön FAO:n asiantuntijat raportoivat, että vakavat ja pitkäaikaiset terveysvaikutukset ovat erittäin epätodennäköisiä. Raportti ei kiistä vaikutusten mahdollisuutta. Se kuitenkin pitää niiden luotettavaa havaitsemista vaikeana, koska väestötason terveystilastoihin vaikuttavat lukemattomat muut muuttujat. Jos terveyshaittoja ilmenee, luultavimmin ne ovat allergioita. Allergia on elimistön yliherkkä reaktio tiettyihin proteiineihin, ja muuntogeeniset kasvit tuottavat osin eri proteiineja kuin tavalliset vastineensa. Keväällä 2004 julkaistiin toinen laaja katsaus, Britannian hallituksen tilaama asiantuntijaselvitys sadoista siihenastisista tutkimuksista. Sen perusteella terveysriskit ovat epätodennäköisempiä kuin ympäristöön kohdistuvat riskit. Ympäristöriskejä tutkittava Mitä sitten tiedetään gm-kasvien ympäristöriskeistä? Yllättävän vähän, toteaa mikrobiologian dosentti Kristina Lindström Helsingin yliopistosta. Hän on osallistunut Suomen ensimmäisen monitieteisen gm-riskiselvityksen eli ESGEMO-tutkimusohjelman suunnitteluun. – Jotta riskejä voitaisiin kunnolla arvioida, tarvitaan paljon nykyistä enemmän tutkimustietoa, Lindström sanoo. Myös brittiraportissa korostetaan, että riskitietämyksessämme ammottaa yhä aukkoja. Raportti uumoilee, että riskeistä suurin saattaisi olla gm-kasvien leviäminen luontoon, mutta sen mahdollisista seurauksista tiedetään vasta vähän. Toinen ympäristöön liittyvä huolenaihe on se, johtaako geenitekniikka maataloudessa entistä runsaampaan myrkkyjen käyttöön. Kolme neljäsosaa nykyisin viljeltävistä gm-kasvilajikkeista on nimittäin tehty kestämään sellaista rikkaruohomyrkkyä, jota myy sama yhtiö kuin kyseisen gm-kasvin siemeniä. – Toisaalta gm-kasvien kanssa yleisimmin käytettävä rikkakasvimyrkky, glyfosaatti, hajoaa luonnossa nopeammin kuin tavallisessa viljelyssä käytettävät myrkyt, professori Van Montagu huomauttaa. – Siksi gm-viljely voi olla luonnolle eduksikin. Ympäristöriskien arvioinnin kenttäkokeista kaksi laajinta on tehty Britanniassa. Niissä verrattiin, miten rikkakasvimyrkkyjen käyttö vaikuttaa peltojen eliöstöön, kun viljellään myrkkyjä sietäviä gm-kasveja tai tavanomaisia kasveja. Tulokset julkaistiin vuosina 2003 ja 2004. Gm-rapsin ja gm-sokerijuurikkaan viljelyssä rikkakasvien siementuotanto jäi parikymmentä prosenttia normaalia alemmas. Hyönteisten ja lintujen ravinto väheni. Toisaalta gm-maissi lisäsi pellon hyönteisten määrää. Riskejä muussakin viljelyssä Van Montagun mielestä riskikeskustelu on epäloogista, jos vain geenitekniikkaa pidetään konnana. – Suurin osa maatalouden ympäristövaikutuksista riippuu muusta kuin siitä, käytetäänkö gm-kasveja vai tavallisia, hän muistuttaa. Niistä riskeistä, joista gm-viljelyä usein kritisoidaan, osa on tosiasiassa samoja kuin tavanomaisessa intensiivisessä, runsaaseen torjunta- aineiden käyttöön perustuvassa maataloudessa. Gm-viljely ja tavanomainen intensiivinen viljely muistuttavatkin toisiaan monessa suhteessa enemmän kuin esimerkiksi tavanomainen ja luomuviljely. Keskustelun rintamalinjoista tätä ei aina huomaa. – Kun gm-kasveja vastustetaan, tavalliset viljelykasvit nähdään usein ”puhtaina” ja ”luonnollisina”, kummastelee etiikan ja yhteiskuntafilosofian dosentti Veikko Launis, joka tutkii Turun yliopistossa geenitekniikan ja demokratian suhdetta osana ESGEMO-tutkimusohjelmaa. – Silti tavanomaiseenkin kasvinviljelyyn sisältyy ympäristölle vahingollisia käytäntöjä. Yhteinen ongelma niin tavanomaisessa kuin gm-viljelyssä on esimerkiksi se, että myrkkyjen tarjoamat ratkaisut ovat katoavaisia. Osa rikkaruohoista tulee ajan oloon vastustuskykyisiksi sekä tavallisille myrkyille että glyfosaatille ja muille gm-viljelyssä käytetyille myrkyille. Kaikkien rikkaruohojen äiti olisi tietysti rikkakasvimyrkylle vastustuskykyinen viljelykasvi itse, jos se leviäisi omine nokkineen vääriin peltoihin tai risteytyisi luonnonvaraisten sukulaislajiensa kanssa. Tähänastisten tietojen perusteella leviäminen ja risteytyminen on harvinaista muttei mahdotonta. Kehitysmaille riistoa tai apua Gm-viljelyä kritisoidaan myös siitä, että se voimistaa suuryritysten valta-asemaa entisestään. Suuret kasvinjalostusyhtiöt ovat patentoineet sekä perinteisin menetelmin että geenimuuntelulla kehittämiään kasvilajikkeita. Tällöin viljelijöillä ei ole oikeutta säästää osaa sadostaan siemenviljaksi, vaan heidän on ostettava joka vuosi uudet siemenet. Etenkin kehitysmaissa se ajaa viljelijöitä syvenevään ahdinkoon. – Ehkä gm-kasvinviljelyn suurimmat haitat ovatkin sosioekonomisia, Kristina Lindström pohtii. – Kehitysmaissa voi olla vaikea varmistaa, että geenitekniikasta hyötyvät köyhät viljelijät eivätkä yhtiöt, Van Montagu myöntää. – Ongelma olisi ylitettävissä, jos teollisuus- ja kehitysmaiden yliopistot ryhtyisivät yhteistyössä siirtämään gm-kasvinjalostuksen tietämystä kehitysmaiden tutkimuslaitoksille. Toistaiseksi yhteistyötä on erittäin vähän. Monissa kehitysmaissa gm-kasveilta odotetaan silti suuria. – Riskeistä puhuttaessa on mietittävä myös, mitä jää tekemättä, jos riskeihin takerrutaan liikaa, Pohjoismaisen bioetiikkakomitean pääsihteeri Helena von Troil pohtii. – Tekemättä jättäminenkin on aina tietoinen valinta. Myös Van Montagu pelkää, että riskien kammo johtaa mahdollisuuksien hukkaamiseen. – Olisi epäeettistä kehitysmaita kohtaan jättää käyttämättä tällaiset tekniikat, joilla kasvilajikkeille voitaisiin kehittää parempi ravintoainesisältö, kyky kestää suolaantunutta maaperää tai pienempi vedentarve, hän vetoaa. Jo 10 vuoden viljelykokemus Lindström varoittaa vauhtisokeuden vaarasta. – Tutkimusta pitää olla. Mutta ennen lajikkeiden kaupallista käyttöä riskit on arvioitava yhtä hyvin riippumatta siitä, onko tarkoitus viljellä täällä vai kehitysmaissa, hän korostaa. Huolellinen riskien arviointi on tärkeää siksikin, että riskien kruunaamaton kuningas saattaa olla vielä kohtaamatta. On olemassa riski sellaisen riskin olemassaolosta, jota emme vielä ole havainneet. Gm-viljelyn puolestapuhujat vetoavat siihen, että 68 miljoonaa peltohehtaaria ei voi olla väärässä. – Muuntogeenisiä kasveja on viljelty kaupallisessa mitassa kymmenen vuotta. Maalaillut uhkakuvat eivät ole toteutuneet, Van Montagu näpäyttää. – Mutta mistä tiedetään, mikä on riittävä aika, jonka jälkeen uusia ongelmia ei enää voi ilmetä? Lindström miettii. – On tärkeää tunnistaa riskinarviointiin itseensä sisältyvät riskit, muistuttaa ESGEMO-tutkimusohjelmaan osallistuva ympäristöpolitiikan professori Yrjö Haila Tampereen yliopistosta. – Yksi niistä on arviointimenetelmien kyvyttömyys tunnistaa odottamattomia riskejä. Riskinarviointia mutkistaa se, ettei geenien ja niiden säätelyjärjestelmien toimintamekanismeista tiedetä läheskään kaikkea. Geenit muodostavat monimutkaisia verkostoja, joissa kaukanakin sijaitsevat geenit vaikuttavat toisiinsa. Siirretty geeni voi vaikuttaa myös aivan muuhun kuin mihin oli tarkoitus. – Kukaan ei voi koskaan olla varma, että kielteisiä seurauksia ei tule. Mutta sen voi varmistaa, että joku tarkkailee seurauksia, Haila sanoo. Keskustelu jumittunut Yhteiskunnan ja geenitekniikan suhteessa oma lukunsa on riskeistä keskustelemisen jalo ja vaikea taito. – Suomessa keskustelu junnaa nyt paikallaan, huokaa von Troil, joka on seurannut gm-mielipiteenvaihtoa 1980-luvun lopulta alkaen. – Leimallista suomalaiselle keskustelulle on, ettei siinä juuri ole keskikenttää. Kumpikin äärilaita puhuu omille kannattajilleen, ei edistääkseen keskustelua. Olisiko polarisoitumista mahdollista vähentää? – Uskoakseni kyllä, von Troil sanoo. – Mielestäni Suomessakin kannattaisi järjestää konsensuskonferenssi, jollaisista on saatu hyviä kokemuksia Norjassa, Tanskassa, Englannissa ja Hollannissa. Sitä varten kootaan maallikkopaneeli, joka laatii kysymyksiä ja kutsuu asiantuntijoita kuultavaksi. Konferenssit ovat vaikuttaneet poliittiseen päätöksentekoon, ja niiden on havaittu kohottavan myös yleisen tiedon tasoa. Kotimaisena keskustelunavauksena perustettiin Internetiin viime joulukuussa gm-foorumi. Kansalaiset ja tutkijat voivat vaihtaa mielipiteitä osoitteessa www.gmfoorumi.fi. Keskustelupalsta toimii samalla tutkimusmateriaalina: Tampereen yliopiston tutkijat analysoivat sen avulla, miten gm-riskit koetaan ja miten niistä keskustellaan. Suomessa keskustelu on usein jumittunut siihen, onko geenitekniikka itsessään hyvä vai paha. Plus- ja miinuspuolia voisi kuitenkin koettaa eritellä konkreettisemmin ja tapauskohtaisesti: • Jos uuden gm-lajikkeen käyttöönottoon sisältyy jokin mahdollinen riski, kuinka suuri hyöty pitää olla odotettavissa, jotta käyttöönoton voi hyväksyä? • Kenelle hyödyn tulisi tällöin koitua? Pitäisikö uudesta lajikkeesta olla kansanterveydellistä etua esimerkiksi kehitysmaissa? Vai riittääkö kehittäjän tai viljelijän saama taloudellinen hyöty? • Ketkä ovat oikeat henkilöt päättämään näistä asioista, ja miksi juuri he? Gm-viljely lisääntyy nopeasti - Vuonna 2004 gm-peltoina oli 81 miljoonaa hehtaaria eli runsaat 5 % maailman peltoalasta. Yleisimmät soija ja maissi - Geenitekniikalla on kehitetty muunnoksia runsaasta sadasta viljelykasvilajista, mutta valtaosa vasta tutkimuskäyttöön. Kaupallisessa viljelyssä on gm-lajikkeita muun muassa • soijasta (61 % maailman soijantuotannosta) • maissista (23 %) • puuvillasta (11 % ) • rapsista (5 %) • tomaatista, perunasta, sokerijuurikkaasta, riisistä ja tupakasta. Nykyhyödyistä pääosa viljelijöille - Rikkakasvimyrkyn sieto (noin 75 % gm-lajikkeista). Mahdollistaa rikkaruohojen perusteellisemman hävittämisen: myrkkyä, tavallisimmin glyfosaattia, voidaan ruiskuttaa pelloille myös silloin, kun viljelykasvitkin jo kasvavat. Tavallinen viljelykasvi kuukahtaisi rikkaruohojen mukana. • Hyönteismyrkyn tuotto (noin 20 % gm-lajikkeista). Kasviin siirretty Bacillus thuringiensis -maaperäbakteerin geeni tuottaa Bt-toksiinia, joka on myrkyllistä eräille hyönteislajeille. Usein räätälöidään siten, että Bt-toksiinia tuottava geeni toimii vain kasvin tietyissä osissa, kuten lehdissä. Niitä syödessään tuhohyönteiset kuolevat. Joihinkin gm-kasvilajikkeisiin on lisätty sekä rikkakasvimyrkkyjen sieto että Bt-toksiinin tuotantokyky. Lisäksi on kourallinen lajikkeita, joilla on muita ominaisuuksia, kuten • hitaammin pilaantuva tomaatti • tärkkelyspitoisempi peruna • ravintoarvoltaan parempi riisi. Mitä maailmalla tutkitaan Suurin osa kasvigeenitekniikan tutkimustyöstä tehdään yrityksissä, joten yleensä päämääränä ovat uudet kaupalliset viljelykasvilajikkeet. Alalla toimii sekä monikansallisia yhtiöitä että lukuisia pienempiä yrityksiä. Yliopistoissa ja muissa julkisin varoin toimivissa tutkimuslaitoksissa pääpaino on perustutkimuksessa. Perustutkimus on välttämätöntä, jotta geenisiirtojen toimintamekanismeja ja riskejä pystyttäisiin ymmärtämään paremmin. Mitä Suomessa tutkitaan Suomessa suurin osa kasvigeenitekniikan tutkimuksesta on perustutkimusta. Sen lisäksi on hiukan tuotekehitystä. Yksi maailman mittakaavassa merkittävä hanke on Helsingin yliopiston projekti, jossa tutkitaan geenitekniikan käyttöä puihin. Maailmalla puugeenitekniikka on uusi, nopeasti kasvava tutkimusala. – Kaupallisessa käytössä ei maailmalla vielä ole yhtään siirtogeenistä puuta, vaan tähän mennessä on tehty vasta kokeita, kertoo kasvibiologian professori Jaakko Kangasjärvi Helsingin yliopistosta. Suomalaistutkijat pyrkivät vähentämään meikäläisten puulajien ligniinipitoisuutta. Jos se onnistuu, puunjalostusteollisuus voisi leikata sekä kustannuksiaan että päästöjään. – Kyseessä on kuitenkin hidas ja vaikea ala, ja toistaiseksi vasta etsimme neulaa heinäsuovasta, Kangasjärvi sanoo. Varsinaisen gm-tuotekehityksen alueella Suomessa toimii kasvinjalostusyritys Boreal. Se kehittää teollisuuden tarpeisiin gm-perunalajiketta, joka tuottaa tavallista enemmän tärkkelystä. – Aloitimme peltoviljelykokeet kesällä 2004, ja kaupalliseen käyttöön perunan odotetaan tulevan noin vuonna 2010, kertoo Borealin biotekniikkaosaston päällikkö Nigel Kilby. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT selvittelee parhaillaan omassa tutkimushankkeessaan yhteiskunnan mielipideilmastoa ja sitä, mitä taloudellisesti merkitsisi gm-ruoan rantautuminen Suomeen. Yksi suuri uusi kustannuserä olisi tavallisten ja gm-raaka-aineiden erillään pitämisen vaatima logistiikka. ESGEMO arvioi riskejä Suomen ensimmäinen monitieteinen gm-riskienarviointiprojekti on Suomen Akatemian ESGEMO-tutkimusohjelma (Environmental, Societal and Health Effects of Genetically Modified Organisms). Siihen sisältyy 11 tutkimusta, joissa selvitetään sekä ekologisia että sosiaalisia seurauksia. Gm-kasvien vaikutuksia luontoon tutkitaan muun muassa Helsingin, Joensuun, Kuopion ja Oulun yliopistoissa. Yhteiskuntatieteellinen osuus taas on Tampereen ja Turun yliopistojen heiniä: niissä paneudutaan riskien kokemiseen, niistä kommunikoimiseen ja riskien hallintaan. |
|
Etusivulle----- Lisää lehtijuttuja----- |
